Tuesday 29 May 2012

Lisää shoppailua ja peruukin muokkausta ja Saitou photo-spämmi

Eli eilen taas lähdin urheaan cossin-osa metsästykseen skootterilla ratsastaen. (Ja siellä satoi. -_-) Saaliiksi jäi muovailumassaa ja ontto lasinen pallo, joka ilmeisesti oli tarkoitettu terassin koristeeksi tai jotain. Näistä tulisi hieno(?) velhonsauva yhdessä metsästä etsityn kepin kanssa. Tavoitteena oli myös löytää kaapukangasta Raistlinille. Aiemmin en ollut kovin varma millaista kangasta edes haluaisin. Netissä olevia cossikuvia katsoessa totesin, että sametti näyttäisi valokuvissa oikein hienolta ja olisi sopivan paksua ja pehmeää. Mutta kuten arvata saattaa, punaista samettia ei tunnu löytyvän ainakaan sellaista, joka ei ole liian räikeää ja kiiltävää. Kaapukangasta ei siis vieläkään löytynyt ja jonkinlaisen kompromissin joudun varmasti tekemään, tinkien joko sametista tai vaatimuksestani kankaan väriä ja kiiltävyyttä kohtaan. Oh well...

Tänään sitten tartuin taas Saitoun peruukkiin. Ensinnäkin päädyin vielä muokkaamaan otsahiuksia, kun katselin referenssikuvia ja totesin sen hetkiset liian pitkiksi. Sitten oli muiden hiusten vuoro. Päädyin tekemään niin, että otin aina ohuen suortuvan hiuksia, lyhensin sitä ja laitoin hiusvahalla pään piikkimäiseksi. Sitten taivuttelin sitä osoittamaan haluamaani suuntaan ja varmistin vielä hiuslakalla ja föönillä. Jossain vaiheessa homma tuntui jo suorastaan epätoivoiselta ja mietin olisiko sittenkin pitänyt tilata suoraan hahmospesifinen peruukki eikä edes yrittää muokata. Mutta lopulta olen peruukkiini ihan tyytyväinen.

Peruukin valmistuttua oli sitä tietysti testailtava ja otettava hiukan cossikuvia. Joten spämmin nyt niitä tänne teidän iloksenne(?).

Onks mulla jotenki... liian söötti ilme Saitoulle?
Koska nurmikolla makaaminen on kivaa.

















4 comments:

  1. YAY velhonsauva! haluun nähä siitäkin kuvan! ja pahus ku sitä kangasta ei löydy D: toivottavasti löytyy jostain jotakin sopivaa ettei tarte ilman kaapua tulla XD muahahaah

    ja Ihania kuvia Saitou-san! En malta odottaa desua! Ja miekat on tosi upeita 8D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, yritän saada Raistlinille jotain edistystä aikaseks. Ei olis kivaa tulla ilman kaapua, vois vaikka tulla kylmä. xD

      Ehe, kiitti. ^_^ En malta minäkään~
      Kiva aina kuvien ottamisen jälkeen spämmiä niitä joka paikkaan. xD

      Delete
  2. Yay velhonsauva tulossa! YOU SHALL NOT PASS.
    Eikuuuuuuuu. xD
    Mutjoo siis eiks punaista samettia löytyis just jouluaikoihin? Tietysti nyt ei oo joulu joten ei paljon auta... ._. Ooks kiertänyt kaikki lähikaupungeissa olevat kangaskaupat?

    JA OIIHIIHIII JUMAAAAAAAGHFJDGHJ SAITOU KUVIA LISÄÄ!! <3 Oot ihan yli-suloinen ihana Saitou, tekee niin mieli halata sitä ku sekin vähän emoilee Kiran tyyliin. XDD Okita tulee ja antaa karhuhalin conissa! <3

    PS. Miten muuten sait hiusnahat pysymään? Mulla heti valui alas ku kerran koetin... Dx

    ReplyDelete
    Replies
    1. xD Just silleen.
      Ainaki ne kaks mistä tiedän. Mut voisin tietty viäl kattoa netistä, onks tääl kangaskauppoja, joista en tiedä.

      Waaah! *kierii sängyllä, koska niin iloinen* Saitou tahtoo halin~ Jotenki jännästi mä aina valitsen sellasia hiljasia ja emoilevia hahmoja. Ehkä ne sopii mulle. xD

      Mä laitoin vaan tavallisen ponnarin sinne alle ja sidoin nauhan päälle. Pysy ainaki toistaseks, mut en tiedä jos se päivän mittaa alkais valua.

      Delete